Koronapandemia on asettanut haasteita harrastustoiminnan ylläpitämiselle. Monet harrastustoimijat ovat joko joutuneet keskeyttämään toimintansa tai mukautumaan vallitseviin suosituksiin. Joensuun ylioppilasteatteri on jatkanut sinnikkäästi toimintaansa pandemian keskellä. Seuraava ensi-ilta on jo 12. helmikuuta, kun Jääpisarat nousee Kulttuuritehdas Siihtalan lavalle.
Jääpisarat-produktiossa nähdään Joensuun ylioppilasteatterin uusia näyttelijöitä. Kuva: Pietari Sänisalmi
Suosituksia seurataan tarkasti
Joensuun ylioppilasteatterin puheenjohtaja Emilia Toropainen katsoo toiveikkaasti tulevaan kevääseen ja sen produktioihin, vaikka korona onkin leikannut yleisömäärää huomattavasti syksyn aikana. Kuitenkin puhuttaessa koronapandemian vaikutuksista tarkemmin Toropainen vakavoituu.
– Vaikka olemme ottaneet huomioon terveysturvallisuuden niin harjoituksissa kuin esityksissäkin, tuntuu etteivät katsojat uskalla tulla teatteriin. Se on tietysti täysin ymmärrettävää vallitsevassa tilanteessa. Tämä ei ole ollut helppoa aikaa varmasti kenellekään, Toropainen toteaa.
Toropainen tähdentää, että esityksissä katsojien turvallisuus on huomioitu. Tila on suuri, mikä mahdollistaa turvaetäisyyksien pitämisen muihin katsojiin sekä näyttelijöihin.
– Joensuun ylioppilasteatteri suosittelee käyttämään katsomossa kasvomaskia sekä myös lataamaan käyttöön Koronavilkku-sovelluksen. Katsomokokoa myös päivitetään vallitsevien suositusten mukaisesti.
”Tämä ei ole ollut helppoa aikaa varmasti kenellekään”
Syksyllä teatterissa nähtiin musiikkinäytelmä Kellaribändi, joka yleisökadon vuoksi aiheutti Joensuun ylioppilasteatterille huomattavat taloudelliset tappiot. Myös harrastajamäärissä on nähtävissä Toropaisen mukaan selkeä pudotus.
Osa suunnitellusta ohjelmistosta on päätetty myös siirtää tulevaisuuteen, mutta täysin talviunille ylioppilasteatterissa ei olla käyty. Harrastamista jatketaan suosituksia noudattaen korona aikanakin.
– Teatteri on usein fyysinen ja lähikontaktia vaativa harrastus, mutta pyrimme takaamaan jäsenistömme turvallisuuden harjoituksissa. Huomioimme turvavälit, käsihygienian ja käytämme kasvomaskeja. Mahdollisuuksien mukaan olemme järjestäneet myös etäharjoituksia, Toropainen kertoo.
Taloudellisista ongelmista, katsoja- ja harrastajakadosta huolimatta Toropainen haluaa säilyttää ilon teatterin tekemisessä.
– Haluamme tuoda iloa ja valoa korona-arjen keskelle.
Teatteria kasvomaskeissa
Joensuun ylioppilasteatterin seuraava produktio Jääpisarat on jo 18. Pisarat-produktio, ja sen ohjauksesta vastaavat tänä vuonna Anna Estola ja Eveliina Sivonen. Lavalla puolestaan nähdään Joensuun ylioppilasteatterin uusia näyttelijöitä. Aiemmin Pisarat-produktiot ovat koostuneet lyhytnäytelmistä, mutta nyt lavalle nousee kokoillan tanssillinen satunäytelmä aikuisille.
Produktion tuottaja Marja Kuokkanen kuvailee näytelmää ajankohtaiseksi.
– Jääpisarat ammentaa suomalaisesta kansanperinteestä sekä tutkii aikaa, jolloin talvi vaihtuu kevääseen. Teemallisesti tämä liittyy myös vallitsevaan koronapandemiaan ja siitä selviytymiseen yhteisvoimin.
Työryhmä on varautunut moniin muutoksiin, jotta ne eivät tulisi täysin yllätyksenä. Koko näytelmä on Kuokkasen mukaan rakennettu niin, että sitä on helppoa muuttaa tilanteiden mukaan. Esimerkiksi työryhmä on pyritty pitämään pienenä, jotta pystytään toimimaan koronarajoitusten puitteissa. Harjoituksia on pidetty niin ulkona kuin etänäkin. Kuokkanen kertoo, että koronasuositukset näkyvät myös lavalla.
– Otimme suojamaskit osaksi näytelmän puvustusta, Kuokkanen naurahtaa.
Suurin huoli on Kuokkasen mielestä se, vaivaako katsojakato yhä Joensuun ylioppilasteatteria.
– Katsojamääriä on tietenkin rajoitettava koronarajoitusten vuoksi, mutta toivottavasti sallitut katsojamäärät täyttyisivät kulttuurinnälkäisistä katsojista. Me tehdään tätä teille iloksi. Tervetuloa siis katsomaan te kaikki, jotka mahdutte rajoitusten puitteissa mukaan.
Kirjoittaja: Rebekka Villanen