Liskopihaa rakentamassa

16 Tam
fullsizeoutput_12a6

Liskopihan harjoituksissa Turunen (Mika Issakainen) rapsuttelee lieksalaisten kennelyrittäjien (Emilia Toropainen ja Timo Villanen) upeinta kansainvälistä muotovaliota Brahean Brave Boita.

Viimeisiä läpimenoja käydään vielä ennen lauantain 26.1. ensi-iltaa, kun Pakkahuoneen parrasvaloihin saapuvat ylioppilasteatterilaiset lyhytnäytelmineen. Pisarat XVI – Eläimellistä menoa on osa pitkää joensuulaista ylioppilasteatteriperinnettä, joka on vuosittain tarjonnut eri teemoja käsitelleitä lyhytnäytelmiä. Tänä vuonna nimensä mukaisesti teemana on eläimellisyys.

Pisarat on matalan kynnyksen produktiona vuosittain tarjonnut mahdollisuuden kokeilla teatterin tekemistä kaikilla sen osa-alueilla. Se antaa uusille mahdollisuuden päästä helposti mukaan teatterin maailmaan, mutta myös kokeneemmille tekijöille mahdollisen kokeilla uutta näkökulmaa teatterin tekemiseen.

49947218_2267560863523476_8880341266735300608_n

Matias Kangas on ensikertalainen ohjaajana ja käsikirjoittajana

Yksi Pisarat XVI – Eläimellistä menoa-lyhytnäytelmäproduktion näytelmistä on Liskopiha, jonka on käsikirjoittanut ja ohjannut Matias Kangas. Hän on ohjaajana ensikertalainen ja kertookin apuohjaajana toimineen Tiina Lampénin avun olleen korvaamatonta.

– En osannut odottaa miten hyvä tunne tulee siitä, kun oma visio alkaa näkyä lavalla. Näyttelijät ovat tuoneet hahmoihinsa niin paljon huikeaa sisältöä lisää, Kangas kuvaa.

Ohjaaminen on tuntunut Kankaan mielestä helpolta siksi, että hän on myös käsikirjoittanut ohjaamansa näytelmän. Siten hänellä on ollut suhteellisen selkeä visio siitä, miten Liskopiha voisi näyttäytyä katsojille. Hän ei ole kuitenkaan aiemmin myöskään käsikirjoittanut näytelmää.
– Olen kirjoitellut aiemminkin, mutta en varsinaisesti käsikirjoituksia. Ylioppilasteatterilla olen aiemmin näytellyt ja soittanut

Liskopiha on Lieksaan sijoittuva komedia, joka on ottanut juoneensa vaikutteita Jurassic Park -elokuvasta. Komedian huumori lepää pitkälti hahmoissa ja lyhytnäytelmän äänimaisemassa.

Kaikki ei aina ole sujunut niin helposti, esimerkiksi harjoitusten aikataulutus on tuottanut ohjaajalle päänvaivaa. Kangas kertoo olevansa mukana myös toisessa produktiossa, joka vie paljon hänen aikaansa.
– Etenkin harmittaa, etten itse pääse paikalle ensi-iltaan päällekkäisyyden vuoksi, mutta luotan että näyttelijät vievät homman kotiin, Kangas vakuuttaa.

Parasta produktiossa on Kankaan mukaan ollut työryhmän toiminta ja harjoituksissa on saanut nauraa paljon. Hän uskookin katsojien tulevan viihtymään värikkäitten hahmojensa seikkailussa.
– Tervetuloa Liskopihaan! Eläimiä tai lieksalaisia ei vahingoitettu näytelmää tehtäessä, Kangas naurahtaa pilke silmäkulmassa.


Kirjoittanut: Rebekka Solje

%d bloggaajaa tykkää tästä: