Menneet 2012

Operaatio Onnenkalu II: Maisterin varjossa

Katsokaappas ihmisiä, heitä kun on kahdenlaisia. On niitä enemmän oppineita ja sitten on niitä vähän vähäisemmille opinnoille jääneitä. Mutta mikä onkaan arvo sen, jonka sydän on kuin pikeä tahi hiiltä mustaa? Viheliäiseltäpä varsin kuulostaisi epeli tuo tuollainen, ellei koulutus kovin ylevä hällä oisi. Niin, oppihan se ei ojaan kaada, ja siksi arvon hän se sellainenkin ansaitsee – ja arvon, sen hän totisesti tulee myös itsellensä ottamaan.

Syyskuun 20. päivänä paukahtaa, kun Joensuun ylioppilasteatterin suosittu kesäteatteriparodia Operaatio Onnenkalu saa vihdoin arvoisensa itsenäisen jatko-osan. Kieli poskessa tehty Operaatio Onnenkalu 2 – Maisterin varjossa kysyy omalla hauskalla tavallaan, mikä on arvo kirjaviisauden, kun sydäntä ei ole. Maailman pahuus on päässyt koettelemaan pientä paikkakuntaa suunnitellun kännykkäkaivoksen muodossa. Tästä suuttuneiden kyläläisten raivon saa komennukselle joutunut geologi tuntea nahoissaan. Tilanne muuttuu täysin, kun maisterismies Helssingin ylioppilaslaitokselta saapastelee isäntäväen iloksi paikalliselle tilalle vierailemaan. Tuokaatte siis parasta pöytään ja ystävännekin juhliin mukaan, sillä onhan herra maisteri vihdoin täällä!

Teaser: http://www.youtube.com/watch?v=ghKbOrm7VqM

Uljaan arvio: http://www.uljas.net/operaatio-onnenkalu-ii-maisterin-varjossa/

Väentalo (Jokikatu 8):
(6/5€)
20.9. klo 19:00
22.9. klo 16:00
25.9. klo 19:00
27.9. klo 19:00
28.9. klo 19:00

Pakkahuone (Rantakatu 2B):
(9/7/6€)
2.10. klo 19:00
4.10.klo 19:00
6.10. klo 16:00

Varaukset: Ville Rautiainen
borderway@gmail.com tai 044-339 0051
_________________________________________________________________________________________________

SAIRAALA

Joensuun ylioppilasteatterin kevään kolmas ensi-ilta sijoittuu terveydenhuollon maailmaan. Sairaala on satiiri, jossa nähdään tilanteita niin perusterveydenhuollon kuin erikoissairaanhoidon parista. Näytelmän käsikirjoittajana ja ohjaajana toimii ylioppilasteatterin jäsen, sairaanhoitaja Henna Patja, joka on poiminut näytelmään tapahtumia ja henkilöitä elävästä elämästä.

Sairaala puuttuu terveydenhuollon tilanteeseen useista näkökulmista. Näytelmä osoittaa epäkohtia, mutta antaa myös mahdollisuuden ymmärtää työntekijöitä, potilaita ja omaisia. Väliin pilkahtelee toivo: ihmiset saavat apua, parantuvat ja hoitajilla on aikaa istua kahvitauolla.

Esitykset ovat Vyöhyke-talon yläkerrassa. Katsomopaikkoja on 35, joten ainakin ryhmiltä toivotaan lippuvarausten tekemistä etukäteen.

Ohjaaja: Henna Patja
Tuottaja/apulaisohjaaja: Maria Korkatti
Valosuunnittelija: Mikael McKeough
Näyttelijät: Tuomas Heinola, Elli Katajala, Salla Rantanen, Saija Ruotanen, Antti Suvanto, Tiina Tiljander, Maija Yrjölä

Näytökset:
ke 28.3. klo 19 (ensi-ilta)
la 31.3. klo 14
ke 4.4. klo 19
ke 11.4. klo 19
ke 18.4. klo 19
la 21.4. klo 14

Liput 6/5€ (alennettu hinta ISYY:n jäsenille)

Lisätiedot:
Tuottaja Maria Korkatti, maria.korkatti@gmail.com, 044-2920272

Näytelmä vierailee Helsingin kellariteatterissa 5.4. ja tarjoaa myös muutamia tilausnäytöksiä ryhmille.

________________________________________________________________________________

Pisarat IX: Etsivät Pisarat

Joensuun ylioppilasteatterin Pisarat-lyhytnäytelmien kokonaisuus esitetään jo yhdeksättä kertaa. Tämän vuoden otsikoksi on valittu Etsivät Pisarat, joka mahdollistaa monenlaisia tulkintoja. Neljästä lyhytnäytelmästä koostuvassa esityksessä nähdäänkin niin dekkari-ilmettä kuin sielunmaisemien tutkintaa erilaisissa tyylilajeissa esitettyinä. Kuten joka vuosi, myös tällä kertaa Pisaroissa nähdään monia uusia, syksyllä ylioppilasteatteriin saapuneita kasvoja.
ke 15.2. klo 19 (ensi-ilta)
pe 17.2. klo 19
la 18.2. klo 14
su 19.2. klo 14
ke 22.2. klo 19
pe 24.2. klo 19
la 25.2. klo 14
Kaikki näytökset ovat Väen talolla, osoitteessa Jokikatu 8, 80220 Joensuu.
K-13
Liput 5 euroa.
Lippuvaraukset ja lisätiedot:
Sari Saarenheimo

050-4032165

______________________________________________________________________________________________________

Joensuun ylioppilasteatteri esittää Oulun ylioppilasteatterifestivaaleilla:

TOIVOTTUJA LISÄESITYKSIÄ HELMIKUUSSA!!

Kehuttu Kapteeni ja veli palaa näyttämölle helmikuun alussa kahdella lisäesityksellä. Mikäli et joulukuussa päässyt paikalle, saavu nyt, tätä et halua jättää näkemättä. Lisäesitykset Joensuun Pakkahuoneella

pe 3.2 klo 19 ja

la 4.2 klo 16!

KAPTEENI JA VELI

Kertomus paluumatkasta, muistamisesta ja halusta unohtaa
Loppukesän perjantai-ilta. Taivas puolipilvinen. Tyhjän talon pihassa seisoo laiva. Mies kiipeää kannelle. Vai onko se sittenkin poika? Veljekset palaavat lapsuudenkotiinsa aikeissaan tyhjentää talo menneisyyden huonekaluista ja esineistä. Kun yö pimentyy, muistot heräävät eloon ja he muuttuvat taas samoiksi pojiksi, jotka he luulivat jo unohtaneensa.Vilja Itkosen ja Susanna Kotilaisen näytelmä Kapteeni ja veli saa maailmanensi-iltansa Joensuun ylioppilasteatterissa 8.12. Joensuun Pakkahuoneella. Kotilaisen ja Itkosen edellinen yhteistyö oli Kuvastin – Tarinoita tuhkimoista (2007), joka käsitteli naiseksi kasvamisen paineita. Tällä kertaa parivaljakko on tarttunut veljeyden ja irti päästämisen teemoihin.

TYÖRYHMÄ:

Käsikirjoitus ja ohjaus: Vilja Itkonen ja Susanna Kotilainen
Rooleissa: Maaria Drake, Katriina Hassinen, Tommi Kaplas, Markus Lier ja Ville Rautiainen
Tuotanto: Joensuun ylioppilasteatteri
Lavastus: Työryhmä ja Eveliina Viitanen

ESITYKSET:

Ensi-ilta 8.12. klo 19.00

Sunnuntai 11.12. klo 16.00

Tiistai 13.12. klo 19.00

Torstai 15.12. klo 19.00

LIPUT 12 / 7 / 6 (ISYY:n jäsenet)
(Kaikki esitykset Joensuun Pakkahuoneella, Rantakatu 2B)

Lisätietoja: Susanna Kotilainen 050-4935747

Lue tästä Uljaan arvostelu Kapteeni ja veli -näytelmästä!
_______________________________________________________________________________

Kohti Bremeniä!

Joensuun ylioppilasteatteri esittää sovituksen Grimmin veljesten klassikkosadusta Bremenin soittoniekat. Tarinassa Kukko, Aasi, Kissa ja Koira karkaavat kodeistaan, joissa isännät kohtelevat eläimiään huonosti. Tämän epätavallisen uudisperheen tavoite on matkata Bremenin kaupunkiin muusikoiksi, mutta matkaa vaikeuttavat Kukon isäntä ja Kardemumman kaupungissa rötöstelevät kolme iloista rosvoa. Onko koti lopulta siellä, mihin sen laittaa?

Esitykset Joensuun Pakkahuoneella (Rantakatu 2 B)
Pe 20.1. klo 18:00
La 21.1. klo 14:00
Ma 23.1. klo 18:00
Ti 24.1. klo 18:00

Esityksen kesto on noin puoli tuntia.

Liput: 9/6/5 (ISYY:n jäsenet)
Perhelippu: yksi aikuinen ja kaksi lasta 17 euroa
Ryhmät: 10-19 henkilön ryhmille liput 8 euroa tai alennettu 5 euroa ja 20-29 henkilöä 7 euroa tai alennettu 4 euroa.

Esitys Lieksan kulttuurikeskuksessa (Pielisentie 9–11)
Su 22.1. klo 15:00

Ohjaus: Samu Heikinmatti
Käsikirjoitus: Samu Heikinmatti ja työryhmä
Tuottaja: Netta Kivimäki
Lavastus: Katja Kiiski ja Ida Käkelä
Puvustus: työryhmä
Maskeeraus: Maija Eskelinen
Valosuunnittelu ja valojen ajo: Emmi Kiiskinen

Rooleissa:
Isäntä: Urho Heinonen
Kukko: Maija Yrjölä
Aasi: Oona Haatainen
Kissa: Salla Rantanen
Koira: Laura Kortelainen
Kasper: Tiina Lampén
Jesper: Marja Kuokkanen
Joonatan: Viivi Juka

Lisätietoja ja lippuvaraukset:
Netta Kivimäki
050-3308180
sihteeri.joyt@gmail.com

Mainokset