Tag Archives: Aikahyppy

Aikamatkustajien kohtalo on yleisön käsissä

25 Maa

Joensuun ylioppilasteatterin keväässä aikamatkaillaan, kun huhtikuussa ensi-iltaan tulee Aikahyppy!

Kesäinen illanvietto päättyy ikävästi saunan syttyessä tuleen. Kaikki tuhoutuu, palokunta on voimaton. Apu löytyy yllättävältä taholta, kun boombox alkaa käyttäytyä kummallisesti. Alkaa sekavahko seikkailu ajasta ja paikasta toiseen! Mutta mihin ajan virkavalta heittää epäonniset seikkailijat? Sen päättää yleisö! Aikahyppy on interaktiivinen kesäkomedia, jossa yleisöllä on valta valita mihin mennään ja ketä tavataan.

IMG_8228

Ohjaajat Janne Tuomainen ja Mika Issakainen haluavat ottaa yleisön osaksi näytelmää ja antaa valtaa lavan ulkopuolelle.
– Osallistava teatteri tuntuu olevan kauhun paikka monelle katsojalle. Halusimme kokeilla tällaista matalan kynnyksen osallistamista, Tuomainen kertoo.
– Osallistavuuden ei tarvitse tulla iholle ja laittaa yhtä ihmistä kiusalliseen valokeilaan. Se voi olla yhteinen kokemus kaikille, kun porukassa päätetään, mitä lavalla seuraavaksi nähdään, Issakainen komppaa.

fullsizeoutput_147d

Ohjaajien lisäksi Aikahypyn käsikirjoittajana toimi Anu Ruuttanen, joka näyttelee toista pääosaa. Ruuttasen mukaan kirjoitusprosessi oli melko lennokas, ja tekstistä meinasi tulla turhankin monimutkainen.
– Vasta harjoituksissa huomaa, mikä oikeasti toimii ja mikä ei. Parhaiten kohtausten vaihtelu ja sen tuomat muutokset hioutuvat lavalla, eivät päätä paperiin hakkaamalla.

Ohjaaja Janne Tuomainen tekee näytelmästä opinnäytetyönsä Karelia ammattikorkeakouluun. Tuomainen tutkii vaihtoehtoisten kohtausten vaikutusta ja mahdollisuuksia esityksen käsikirjoitusprosessiin ja sen toteutukseen. Hän pohtii, voisiko teatteriin lisätä vuorovaikutuksellisuutta siten, että jopa loppuratkaisu olisi kiinni katsojien valinnoista.
– Minua kiinnostaa se, kuinka esimerkiksi pakopelien ja videopelien suosio näyttää suuntaa sellaiselle viihteelle, jossa perinteisesti passiiviseksi luokiteltu katsoja onkin aktiivinen ja osallistuu tarinan etenemiseen., Tuomainen summailee.

Aikahyppy esitetään Joensuun Pakkahuoneella 4.4. alkaen. Paikallisten esitysten lisäksi esitys nähdään myös Lappeenrannassa järjestettävällä ylioppilasteatterifestivaalilla 13.4. Kulttuuritila Nuijamiehessä.


fullsizeoutput_14b3


Teksti: Netta Kivimäki
Kuvat: Rebekka Solje ja Aikahyppy